Kategoria: Artikkeli
-

Ikääntymisen ja hoivan huippuyksikön (CoEAgeCare ) päätösseminaari
Ikääntymisen ja hoivan huippuyksikön (CoEAgeCare ) päätösseminaari järjestettiin Tiedekulmassa Helsingissä 23.11.2025 CoE AgeCare, on ollut 2018-2025 Suomen Akatemian rahoittama huippuyksikkö, jonka tutkimuksen kohteina ovat olleet mm. ikääntyminen, hoiva, terveys, palvelut, maahanmuuttajuus, hoivatyö, digitalisaatio ja asuminen. Tutkimuksen aikana syntyi kahdeksan väitöskirjaa. Tutkimuksen tulokset löytyvät tutkimushankkeen keskeisen yliopiston eli Jyväskylän yliopiston verkkosivuilta. Sieltä löytyy myös tämän 23.11.2025…
-

Vanhusneuvostopäivät 22.10.2025 Kevan tiloissa Helsingissä
Vanhusneuvostopäivän otsikkona oli Ikääntyneiden osallisuus turvallisuuden tuojana. Erittääin ajankohtainen aihe. Tilaisuuden avasi ylijohtaja Tero Meltti valtiovarainministeriöstä. Tilaisuuden pääkoordinoija oli valtiovarainministeriö. Meltin puheestaan kävi ilmi , että pitkäikäisyyden vaikutukset yhteiskunnallisen valmisteluun ja päätöksentekoon ovat tämän päivän todellisuutta. Sen lisäksi voidaan todeta, että turvallisuutta voi tarkastella monelta kulmalta. On taloudellista, sosiaalista, ekologista ja yhteiskunnallista turvallisuutta. Yksilöiden kokemukset…
-

Ikivihreät eläkeläiset aloittivat syyskauden 20.8.2025
Hallituksen kokouksessa oli paikalla joukko ikäihmisiä eri puolilta Suomea. Kävimme keskustelua siitä, miten yhdistyksemme jäsenet tai muut tuntemamme ikääntyneet olivat saaneet luottamustehtäviä kunta- ja aluevaalien jälkeen. Ei hyvältä kuulostanut. Vanhusneuvostot olivat yksi tavoitteemme, mutta niitä ei vielä oltu kaikkialla asetettu. Toisaalta eläkeläisjärjestömme on vielä niin nuori, että sen olemassaoloa tai sen tarkoitusta ei ole osattu…
-

Vanhusten elämää eläkeläisinä Suomessa 2025
Kuvan taulukossa ovat ne henkilöt, jotka ovat joutuneet tinkimän ruuasta, lääkkeistä tai lääkärikäynneistä rahanpuutteen vuoksi %:na. Lähde thl.fi/finsoten perustulokset 2017-2018. Vanhustyön Keskusliitto selvitytti vuonna 2022 ja 2024 suomalaisten mielikuvia ja kokemuksia vanhuudestaElämme pitkäikäisyyden yhteiskunnassa, ja ennusteiden mukaan nykypäivän lapsista yhä useampisaavuttaa 100 vuoden iän. Jo nyt on entistä yleisempää, että viisi ja jopa seitsemän sukupolveaelää…
-

Eläkeliittojen yhteisjärjestö EETU
EETU toimii eläkeläisten ja ikäihmisten taloudellisten ja sosiaalisten etuuksien ja oikeuksien parantamiseksi. Yhteistyöorganisaationa se kykenee tehokkaasti osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja ajamaan eläkeläisten asiaa. Eläkeläisjärjestöissä on n. 400 000 jäsentä. Suomessa on vanhuuseläkkeellä n. 1 400 000 henkilöä. Yhteistyöelintä johtaa yksi eläkeläisjärjestö vuoden kerrallaan. EETU:n puheenjohtajuus siirtyy vuonna 2025 Kansallisilta Senioreilta ruotsinkieliselle eläkeläisjärjestölle Svenska pensionärsförbundet:lle.
-

Ikäihmiset Euroopassa
Euroopassa väestö on pitkäikäistä. Syntyvyys on laskenut. Väestörakenne on edellä mainituista syistä muuttunut. Kuvassa on tilastotietoa. Eläkkeellä on noin 100 miljoonaa eurooppalaista. Väestökehityksen vaikutuksia voi tutkailla Euroopan Unionin komission sivuilta. https://commission.europa.eu/strategy-and-policy/priorities-2019-2024/new-push-european-democracy/impact-demographic-change-europe_fi.
-
Kansanedustajan tapaaminen Ikivihreiden eläkeläisten kanssa
Ikivihreät eläkeläiset tapasivat kansanedustaja Hanna Holopaisen webinaarissa perjantaina 29.11.2024. Osallistujia oli Tampereelta, Pirkkalasta, Hyvinkäältä, Porvoosta ja Helsingistä. Kansanedustaja Hanna Holopainen kertoi tapaamisestaan muiden eläkeläisjärjestöjen kanssa. Nyt keskusteltiin Ikivihreitä eläkeläisiä huolettavista asioista. Keskusteluissa nousivat esille nykyisen hallituksen toimet, jotka ovat vaikeuttaneet erityisesti pienituloisten eläkeläisten elämää, mukaan lukien eläketulojen verotuksen kiristäminen alkaen 22 500 euron vuotuisista eläketuloista. Vuonna…
-
Vanhusasiavaltuutetun vuosikertomus 2023 valtioneuvostolle
Lue 31.10.2024 luovutettu kertomus Julkaisut | Vanhusasiavaltuutettu. Sisällöstä muutamia poimintoja. Vanhusasiavaltuutettu toteaa kertomuksessaan, että ikääntyneet ihmiset ovat suomalaisen yhteiskunnan tukipilareita ja kulttuurisen pääoman välittäjiä. Siksi on surullista kuulla heiltä siitä, miten heidät on sivuutettu jopa heidän omissa asioissaan korkean iän vuoksi tai muutoin kohdeltu syrjivästi. Ikäsyrjintä ja ikäismi eli ageismi on tunnistettava päätöksenteossa ja ikääntyneitä…
-
Ikivihreät eläkeläiset ry:n hallituksen kokous
Hallitus käsitteli kokouksessaan ikäsyrjintää ja sen ilmenemismuotoja. Ikivihreät eläkeläiset ry ei hyväksy ikäsyrjintää missään muodossa. Ikäihmiset ovat yhteiskunnan täysivaltaisia jäseniä. Pitkäikäisyys kertoo, että ihminen elää vanhaksi. Jokainen ihminen vanhenee joka päivä. Tälle luonnonjärjestykselle emme vielä voi mitään muuta kuin hyväksyä ja elää sen kanssa. Hallitus hyväksyi uusia jäseniä. Jos sinua kiinnostaa, osallistu seuraavaan hallituksen kokoukseen…
-

Vihreät seniorit Euroopassa