Ilmasto muuttuu- muuttuuko ihminen?

Julkaistu

Kategoria

,

Luonnosta kiinnostuneen ja huolta kantavan ikäihmisen  mielenkiinnon herättänyt hanke oli CO-CARBON-hanke. Se on tulossa päätökseen.  Sitä tuli seurattua kuusi vuotta lähinnä tilaamani uutiskirjeen kautta.   Mikä hanke se hanke on ollut ? Alla muutama sana hankkeen tavoitteista , tekemisestä, tekijöistä ja tuloksista. Tiedot on kerätty hankkeen verkkosivuilta. CO-CARBON https:cocarbon

Tutkimushankkeen tietojen mukaan kaupunkivihreä tukee sekä ihmisten että ilmaston hyvinvointia. Kasvit ja maaperä sitovat ilmakehän hiiltä, muokkaavat pienilmastoa ja edistävät hulevesien hallintaa. Edelleen hankkeen esitteessä todetaan, että viherympäristöt myös lisäävät kaupunkilaisten hyvinvointia tarjoamalla mahdollisuuksia virkistäytymiseen sekä tukevat luonnon monimuotoisuutta.

Mutta mitä tiesetään? Asetetiin tutkimushanke. Se kesti kuusi vuotta. Runsaasti materiaalia  eli tutkimustuloksia. Kaupunkivihreän rooli hiilensitojana ja muiden hyötyjen tuottajana edellytti tutkimusta ja sen pohjalta kehitettyjä hiiliviisaita ratkaisuja. Hiilen sitoutumisen ja varastoitumisen arvioimisen haasteena on se, että kaupunkiympäristössä on paljon erilaisia olosuhteita ja erityyppisiä viheralueita. Lisäksi kaupunkien viheralueisiin kuuluu sekä julkisia että yksityisiä alueita ja niihin liittyy monenlaisia käyttötapoja, jotka vaikuttavat niiden suunnitteluun, toteuttamiseen ja ylläpitoon.

Hankkeesta kerrottaan sen verkkosivuilla seuraavaa:

CO-CARBON-hankkeessa kehitetään suunnittelun, rakentamisen ja ylläpidon käytäntöjä, joilla hiilen sitoutumista tehostetaan yhdessä muiden kaupunkivihreään liittyvien ekologisten ja sosiaalisten hyötyjen kanssa. Tutkimusryhmään on kuulunut  ilmakehä-, maaperä- ja sosiaalitieteilijöitä sekä maisema-arkkitehteja. Tutkimusta tehtiin  yhteissuunnittelun keinoin kaupunkivihreän käyttäjien, suunnittelijoiden ja rakentajien sekä kaupunkien viranomaisten kanssa. Tavoitteena oli lisätä tietoisuutta ja edistää hiilensidontaa parantavien päätösten tekemistä.

Hankkeessa tuotettiin työkaluja ja keinoja tieteellisesti tutkitun tiedon jalkauttamiseksi käytännön ratkaisuiksi. Hiiliviisaan kaupunkivihreän avulla rakennetaan kestävämpää tulevaisuutta. Suunnitteluratkaisuilla, toteuttamiseen liittyvillä toimenpiteillä ja valinnoilla sekä ympäristön hoidon ja ylläpidon käytännöillä on pitkäaikaisia vaikutuksia kaupunkiympäristön laatuun ja hiiliviisauteen.

CO-CARBON-hanke toteutettiin Helsingin yliopiston, Aalto-yliopiston, Ilmatieteen laitoksen, Hämeen ammattikorkeakoulun ja Kööpenhaminan yliopiston yhteistyönä. Hanketta rahoittivat Suomen Akatemian yhteydessä toimivan strategisen tutkimuksen neuvosto (STN). CO-CARBON on osa STN:n Ilmastonmuutos ja Ihminen -tutkimusohjelmaa (CLIMATE). Ohjelmassa haettiin  ratkaisuja siihen, miten ihmiset voisivat tehdä ilmastonmuutoksen hillitsemiseen tai sopeutumiseen liittyviä valintoja ja miten yhteiskunta mahdollistaa valintojen tekemisen kestävästi ja yhdenvertaisesti.

Tässä linkkejä tutkimustuloksiin. Hiiliviisaan kaupunkivihreän käsikirja: https://cocarbon.fi/tutkimus/kasikirja/ 

Hiiliviisas kaupunkivihreä ilmastoratkaisuksi – politiikkasuosituksia kaupungeille: https://cocarbon.fi/tutkimus/hiiliviisaussuosituksia/ 

Listaus kaikista tieteellisistä julkaisuistamme löytyy nettisivultamme: https://cocarbon.fi/tutkimus/julkaisut/   Latvuspeittokartasto: https://cocarbon.fi/tutkimus/latvuspeittokartasto/  Kotipihan hiilikortisto: https://cocarbon.fi/tutkimus/kotipihan-hiilikortisto/